UAS:n lyhyt syntyhistoria

Suomen Golfliiton Uudenmaan piirin toiminta käynnistettiin 3.9.2000. Uudenmaan alueseniorien (UAS) perustava kokous pidettiin Pickala Golf Clubissa 24.10.2000.

Kevään 2001 kokouksessa päätettiin järjestää ensimmäiset kisat tulevana kesänä. Siitä alkoi UAS:n reikäpelien tarina.

Johtoryhmän tehtävänä oli laatia säännöt cup-muotoiseen piirimestaruuskilpailuun. Ensimmäiset kokoukset pidettiin SLU:n talossa Radiokadulla Golfliiton tiloissa, kevätkokous 10.4.2001 ja syyskokous 4.9.2001. Syyskokouksessa valittiin Uudenmaanpiirin Senioritoimikunnalle hallitus.

Tämän jälkeen UAS on kokoontunut säännöllisesti kevät- ja syyskokouksiin. Vuosittain on osallistuttu jäsenistön voimin Senioreiden Talvipäiviin.

UAS:n reikäpeli Cupin säännöt, jotka muotoituivat lähes nykyiseen muotoonsa vuonna 2002, ovat aiheuttaneet vilkasta keskustelua koko toiminnan aikana. Sääntöjä onkin muutettu toimivimmiksi jäsenten toiveiden perusteella.

UAS on toimintansa kuluessa kouluttanut seniorivetäjiä mm säännöistä ja muusta kilpailutoiminnasta.

UAS:n 10-vuotispäivää vietettiin 13.9.2010 Gumbölessä pelaten ja juhlien. Juhlakilpailuun oli kutsuttu seurojen senioripuheenjohtajat sekä entisiä puheenjohtajia ja yhteistyökumppaneita. 20-vuotisjuhlaa vietettiin 3.9.2020 Gumböle Golfissa samoin tapahtumin.